Aarne Arvid Mölläri oli Vilhon ja Katrin vanhin lapsi, joka syntyi 30.10.1902 Kemissä. Aarnen nuoruusvuosina Suomi itsenäistyi ja ajautui pian sisällissotaan, johon Aarnekin osallistui huolimatta siitä, ettei ikävuosia vielä ollut kertynyt kovinkaan paljoa. Valkoisten puolella taisteleva Mölläri osallistui Kilislammen taisteluun maaliskuussa 1918 ja jatkoi suojeluskunnan riveissä vielä sisällissodan jälkeenkin aina jatkosodan loppuun saakka.
Nuorena miehenä Aarne työskenteli uiton hinaajissa Kemijärven alueella, mutta kiinnostus autoihin vei voiton. Hän hankki kuorma-auton ja alkoi itsenäiseksi liikennöitsijäksi. Ensimmäisen kuorma-autonsa Mölläri osti velaksi heti asevelvollisuutensa loputtua, jonka hän suoritti Autopataljoonassa.
Sota-aikana linja-autot ja kuorma-autot takavarikoitiin valtiolle ja sotien jälkeen ne palautettiin takaisin omistajilleen, jolloin Mölläri sai kuorma-autonsa ja kolme linja-autoaan takaisin. Möllärin linja-auto oli Brockway – merkkinen ja herätti tupakkasalonkeineen ansaittua huomiota sekä ihailua. Sotien jälkeen autot olivat päässeet huonoon kuntoon, joten korjaamista ja kekseliäisyyttä vaadittiin, jotta niillä pystyttiin jälleen ajamaan. Alkuaikoina Möllärin liikennöintiyrityksessä olivat mukana myös Aarnen veljet Veikko ja Mauno. Mauno valmistui koneteknikoksi, mutta valitettavasti kuoli jo 18-vuotiaana keuhkotautiin.
Möllärillä oli tavaraliikennöintilupa Rovaniemeltä Kemijärvelle ja Kuolajärvelle jo vuodesta 1926. Vuonna 1930 rovaniemeläinen Aarne Aho ja Mölläri saivat henkilökuljetusliikennöintiluvan Rovaniemi-Kemijärvi-Kuusamo-linjalle, jolloin aikataulunmukainen ja säännöllinen liikennöinti alkoi todenteolla. 1940-luvulla teiden kunnon parannettua ja tiestön laajenemisen myötä linjavuoroja tuli lisää. Kemijärven, Rovaniemen, Kuusamon ja Kuolajärven lisäksi tuli linjavuorot Pelkosenniemelle, Savukoskelle ja Sodankylään.
Aarne avioitui joulukuussa 1924 kemijärveläisen Maria eli Maija Karjalaisen kanssa. Nuoripari asettui asumaan Vilho ja Katri Möllärin taloon. Heille syntyi kolme lasta, joista yksi kuoli pienenä. Aarnen talli sijaitsi keskustassa Möllärien talon yhteydessä. Illat ja yöt Aarne korjasi linja-autoja yhdessä poikansa Paavon kanssa, jotta niillä voitaisiin seuraavana päivänä ajaa. Osia täytyi kehitellä itse lisää, koska niitä ei ollut mistä ostaa.
Aarne Möllärin ajot loppuivat kesken, sillä hän kuoli keuhkosyöpään 46-vuotiaana 15.8.1949. Hänen vaimonsa Maria jatkoi liikennöitsijänä yhdessä poikansa Paavon kanssa.
Paavo Arvi Mölläri syntyi Kemijärvellä 24.3.1928 autoilija Aarne ja Maria Möllärin perheeseen. Paavo kävi kaksi luokkaa kansakoulua ja siirtyi 1940 Kemijärven yhteiskouluun, josta sai päästötodistuksen keväällä 1946. Sitten edessä oli asevelvollisuuden suorittaminen Oulussa, jossa hän kävi aliupseerikoulutuksen. Sotien jälkeisen ajan aliupseerikoulu oli huomattavasti raskaampi kuin tämän päivän vastaavanlainen koulutus. Paavo olikin kertonut aliupseerikoulun olleen Laila Möllärin mukaan "kova paikka"
Paavon nuoruusaika oli sotien värittämää, ja perhe oli kahteen otteeseen evakossa. Talvisodan aikana perhe oli Rovaniemellä ja Lapin sodan aikana Jepualla, jossa isoisä Vilho huolehti siirtoväen asioista. Jatkosodan aikana Paavo oli ollut mukana suojeluskuntapoikien organisoimassa partio- ja vartiotehtävissä Kemijärvellä.
Paavo oli jo nuoresta pitäen ollut kiinnostunut isänsä autoista ollen usein apuna autojen huoltotöissä tai rahastajana linja-autoissa. Tuolloin oli tapana, että linja-autoissa oli kuljettajan lisäksi aina myös rahastaja, joka peri ja tarkasti matkustajien matkaliput. Jatkosodan aikana rahastajalla piti olla myös ase mukana ensisijaisesti desanttien ja partisaanien pelosta, mutta myös yleisen epävarmuuden vuoksi, sillä koskaan ei tiennyt mitä maantiellä tulisi vastaan. Armeijan suorittamisen jälkeen Paavo tuli täysipainoisesti mukaan isänsä yritykseen.
Vuonna 1949 Paavon isä Aarne kuoli, Paavon ollessa 21-vuotias. Yhdessä äitinsä Marian kanssa Paavo jatkoi yrityksen toimintaa. Nuoruuden työkokemuksista oli nyt Paavolla hyötyä, koska pääasiassa hän joutui vastaamaan linja-autoista ja vähitellen koko yrityksen toiminnasta. Paavo avioitui lokakuussa 1950 kemijärveläisen Laila Karoliina Ahon kanssa. Laila ja Paavo asettuivat asumaan Möllärien taloon, jossa oli myös tilat liikenteenharjoittamista silmällä pitäen. Lailan ja Paavon perheeseen syntyi kuusi lasta.
Vuonna 1960 Maria myi yrityksen koko toiminnan pojalleen Paavolle, joka oli jo laajentanut yrityksen toimintaa hankkimalla lisää autoja yritysostojen kautta ja avaamalla uusia linjoja. Liikennöintiä laajennettiin Sodankylään ja Savukoskelle aina Martille saakka, ja yhä kasvavassa määrin Möllärin liikenne sai vastata Kemijärven paikallisliikenteestä. Myös työntekijöiden määrä yrityksessä kasvoi samalla, kun yritystoiminta laajeni. Paavo itse osallistui koko ajan yrityksen kaikkeen toimintaan niin autojen korjaamiseen, ajamiseen kuin yritysneuvotteluihin ja kirjanpitoonkin. Paavo oli lähestulkoon aina työssä, joten häntä alettiin yleisesti kutsua lempinimellä Arki-Paavo.
Talvisin linja-autojen pitäminen lämpimänä tuotti erityistä huolta, koska 1960-luvun lämmityslaitteet eivät olleet vielä kovin kehittyneitä. Lämmityslaitteina toimivat naftalla käyvät vepastot, jotka pitivät moottorin ajovalmiina.
Paikallisliikenteeseen tuli voimakas lisäys 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin koululaisliikenne oli vilkasta ja suuret rakennushankkeet, kuten selluloosatehdas, liikuttivat ihmisiä paikasta toiseen. Myös rahdin kuljettaminen työllisti yrittäjää. Linja-autojen tavaratilat eivät sotien jälkeen olleet kovin tilavat, kun sekajunat poistuivat vähitellen liikenteestä. Kuljetettava tavaramäärä sen sijaan kasvoi. Laila Möllärin mukaan kerran edustajien ollessa Kemijärvellä, huomasivat he yhden linja-auton katolla olevan hevosen reen. Edustajat huomauttivat Möllärille hieman huumorimielessä, ettei linja-auton koreja oltu tehty kestämään aivan noin raskasta painoa. Linja-auto kuitenkin kesti kyseisen taakan, joka ei suinkaan ollut ainoa laatuaan.
1960 –luvulla Möllärin yritystoiminta oli laajentunut niin, että ajankohtaiseksi tuli uusien tallitilojen rakentaminen. Vuonna 1964 valmistui Möllärin liikenteen halli – ja toimistotilat Särkikankaalle, ja samaan yhteyteen Paavo rakensi perheelleen myös asuintilat.
Paavo tunnettiin työssään määrätietoisena ahkerana yrittäjänä, joka ajatteli talon ja työntekijöiden parasta. Hän osasi tarpeen mukaan toimia taitavana organisaattorina, joka jakoi tehtäviä sen mukaan mitä itse kukanenkin osasi parhaiten tehdä. Työt oli tehtävä sitä mukaan kuin niitä ilmeni. Paavo oli myös mukana Linja-autoliiton (LAL) luottamustehtävien hoidossa, jotka vaativat matkustamista, sillä liiton hallituksen kokoukset olivat Helsingissä. Hänen päämääränsä oli pitää oma kenttä puhtaana eli oman talon sisällä ei saanut olla selvittämättömiä ristiriitoja. Sama periaate piti myös paikallisten alan yrittäjien kanssa. Liikenteenharjoittajan ammatti muodostui Paavolle elämäntavaksi, josta oli vaikea irrottautua. Parhaimpana puolena työssään hän piti Laila Möllärin mukaan tyytyväisiä asiakkaita.
Paavo Mölläri hankki vuosien mittaan uusia linja-autoja, niin että vuonna 1975 yrityksellä oli niitä yhteensä 14. Paavo kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 13.7.1975 vain 47-vuoden ikäisenä. Paavon kuoleman jälkeen yrityksen hoitamisesta vastasi hänen vaimonsa Laila, ja siitä muodostui osakeyhtiö. Möllärin Linjat Oy on säilynyt perheyrityksen kaltaisena yhtiöittämisestä huolimatta, sillä osa Paavon ja Lailan lapsista ovat jatkaneet isänsä ja isoisänsä jalanjäljillä linja-autotoiminnassa.
